Joustavasti asiakasta kunnioittaen

Äidin kodin myynti oli kiireistä aikaa Raija Näpälle. Kotigalleria LKV hoiti myynnin joustavasti tunneseikat huomioiden.
Raijan äidin koti oli vuonna 1983 rakennettu peruskuntoinen omakotitalo Laitasaaren kylällä Muhoksella. Talon myynti tuli ajankohtaiseksi, kun äiti muutti palvelutaloon.
”Hoidin myynnin valtakirjalla ja pidin äidin koko ajan tietoisena siitä, missä mennään”, Raija kertoo.
Raijalle oli jo aiemmin suositeltu Kotigalleriaa.
”Valinta oli selkeä. Kotigallerian välittäjän asiantuntemus ja tapa toimia vakuuttivat minut täysin”, Raija muistelee.
Realistinen arvio asunnosta auttaa
Asuntomarkkinoiden tilanteen huomioiden Raija oli huolissaan myynnistä. Alkuperäisessä kunnossa oleva kohde olisi haastava. Tontti kuitenkin oli iso ja hyvällä paikalla. Välittäjän ammattitaito näkyi heti alussa.
”Välittäjän toiminta vakuutti. Hän pysyi realistisena ja kertoi selkeästi, miten myynti toimeksiannon jälkeen etenee. Minun ei tarvinnut huolehtia mistään”, Raija kiittelee.
Kun myynti oli käynnistynyt, Raijalla oli kiireitä myös omassa elämässään. Myynnin ajaksi sattunut matkakaan ei vaikeuttanut asioiden hoitamista. Välittäjä kertoi heti alussa Raijalle, mitä asiakirjoja tarvittiin ja huolehti, että paperityöt olivat kunnossa. Myynnin aikana välittäjä piti Raijan ajan tasalla niin puhelimitse, tekstiviestein kuin sähköpostilla.
”Olinpa missä tahansa, niin tiesin koko ajan, mitä tapahtuu. Minun oli helppo luottaa, että asiat hoituvat”, Raija jatkaa.
Nopeaa toimintaa
Talon myynnissä meni lopulta vain noin kuukausi. Myös Raijan äidin kannalta asioiden nopea hoitaminen oli hienoa, sillä kodin myyntiin liittyy aina vahvoja tunnesiteitä.
”Kotigallerian välittäjä otti koko ajan tunneseikat kauniisti huomioon”, Raija muistelee.
Raija kiittelee Kotigallerian ammattimaista ja hienovaraista toimintaa. Hänen mielestään hyvä välittäjä osaa asiansa, tietää mitä asuntomarkkinoilla tapahtuu ja kertoo asiakkailleen realistiset odotukset. Asiantuntijuus ja toimintatapa olivat juuri ne seikat, jotka saivat Raijan valitsemaan Kotigallerian.
”Olen ollut tyytyväinen Kotigallerian toimintaan ja palveluasenteeseen. Kun homma on ammattilaisten hoidossa, ei asiakkaan tarvitse huolehtia mistään”, Raija kertoo.