Varainsiirtovero alenee, hyödynnä ensiasunnon ostajan etu viimeistään 31.12.2023

Suomen hallitus on astunut rohkeasti asuntomarkkinoiden puolelle esittämällä uudistusta, joka on omiaan vahvistamaan maamme asuntomarkkinoiden kehitystä. Hallitus esittää 12.10.2023 alkaen varainsiirtoveron alentamista kiinteistöjen osalta 3 prosenttiin (ent. 4 %) ja asunto-osakkeiden veron alenemista 1,5 prosenttiin (ent. 2 %).
Uusi laki on suunniteltu astumaan voimaan vuodenvaihteessa, mutta uusia veroprosentteja sovelletaan takautuvasti hallituksen esityksen antamispäivästä (12.10.2023) alkaen tai sen jälkeen tehtyihin luovutuksiin. Tämä merkitsee, että jo ennen lain voimaantuloa tehdyt kaupat ja niiden osapuolet hyötyvät välittömästi veron alentamisesta.
Varainsiirtoveron alentaminen on merkittävä kannustin asuntokauppojen lisäämiseen. Alhaisempi verokanta tekee asuntojen ostamisesta houkuttelevampaa. Tämä voi kasvattaa asuntokauppaa ja lisätä kiinteistöjen liikkuvuutta, mikä on terveen asuntomarkkinan merkki. Toiseksi, asunto-osakkeiden veron alentaminen tukee osakehuoneistojen kysyntää ja voi lisätä asuntosijoittamisen houkuttelevuutta.
Vaikka ensiasunnon verovapauden poistuminen 1.1.2024 eteenpäin voi aluksi tuntua haitalliselta, se voi itse asiassa lisätä asuntojen saatavuutta ensiasunnon ostajille. Hallituksen toimenpiteiden ansiosta asuntojen hinnat saattavat pysyä vakaampina, kun ensiasunnon ostajat kilpailevat samoista kohteista. Jos olet miettimässä ensiasunnon ostoa, kannattaa se toki tehdä vielä vuoden 2023 puolella.
Kaiken kaikkiaan Suomen hallituksen ehdottamat muutokset varainsiirtoveroon ovat askel oikeaan suuntaan asuntomarkkinoiden vahvistamiseksi. Ne tukevat asuntokauppaa ja asuntosijoittamista luoden samalla pohjaa kestävälle kasvulle ja vakaudelle Suomen asuntomarkkinoilla. Toivotaan, että ehdotus saa pian vahvistuksen ja uudistettu lainsäädäntö etenee ripeästi!